KY | KY:n käytäviltä

AYY:n visuaalisen ilmeen kilpailu ratkenut

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan visuaalisen ilmeen kilpailun on voittanut Jari Kouvonen (TaiK)

Kilpailun raati muodostui Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston viidestä (5) keskenään valitsemasta jäsenestä: Ilmari Arnkill (TaiK), Antti Grundsten (TaiK), Anne Halttunen (HSE), Noora Lehtovaara (TKK) ja Joni Virkki (TKK). Sen lisäksi raadissa istui AYY:n johtoryhmän jäsen Nina Källström. Asiantuntijajäseninä toimivat graafisen suunnittelun lehtori Tarja Nieminen (TaiK) ja Aino-lehden päätoimittaja Anna Munsterhjelm.

Kilpailuun osallistuneita töitä oli yhteensä 24 kappaletta. Raati toi edustajistolle mielestään kolme parasta kilpailutyötä. Voittajan ja muut palkittavat työt päätti raadin ehdotuksen pohjalta Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto. Edustajisto päätti kokouksessaan 9/2009 valita AYY:n visuaaliseksi ilmeeksi Jari Kouvosen työn ”Trialogi”. Lämpimät onnittelut! Visuaalinen ilme julkaistaan tammikuussa 2010.

Tämä kirjoitus on julkaistu 10.12.2009 kello 13:06 ja luokiteltu tageilla AYY. Voit seurata kirjoituksen kommentteja RSS 2.0-syötteen avulla. Voit kommentoida, mutta et viitata kirjoitukseen sivuiltasi.

Jätä vastaus



Web developers: Vesa Vuoristo, Petri Vilén | Interiors: Miika Immonen, Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute